Jyväskylän yliopisto / filosofian laitos
työseminaari 3.11.2005
Anna-Maija Järveläinen
Maailman avoin kohtaaminen
lihan ja luitteni läpihuokuminen
puhdisti, leijutti lauluun
ja liikkeeseen kuin tuuli
joka heiluttaa naavaa kuusen oksilla
Rummun ääni, laulu ja tanssi
tulen loimu ja lämpö puhdisti
ja rakasti, uikutti, nostatti,
vei kauas ja niin lähelle, niin
tuttuun ja turvalliseen, niin
tuntemattomaan ja pelottavaan.
Rakkaus voitti pelon ja
Syvyys / rumuus alisti pinnan
(ja kaikki asettui kohdalleen)
jonka alta löytyi tuo taivaallinen
onni ja autuus. Rakkaus
Niin kaunis tuo maa
Kukka, marja
Ruusun mehu
Yksin ja / vaikka yhdessä
Jokaisella omansa
Pelon suvaitsemattomuus ja ankaruus
Ei väkisin - ei väkivalloin
Huolenpitoa
Ei kiirettä
Vähempi parempi kuin enempi huonompi
Tuomitsevat tuomitaan
Ei ole minun työtäni
Avoimuus katoaa tuomion alla
Auki, herkkänä ja täynnä rakkautta
Äiti Maa parantaa
Isäni yhteydessä helppo hengittää
Kaukana-lähellä, tässä ja nyt.
PRIMITIIVINEN TÄÄLLÄOLO TAITEELLISEN TOIMINNAN ALKUPERÄNÄ
Työpaperini kansilehdellä on ”Quetzalcoatl-primitiivinen ooppera” esityksen valmistamiseen kuuluneen nelipäiväisen arkaaisiin transsitekniikoihin perehdyttämisjaksoon osallistuneen 23. vuotiaan naisnäyttelijijän runomuotoon kiteytynyt työpäiväkirja.
Tutkimusaiheeni ”Primitiivinen täälläolo” / Samanistinen transsi ja rituaali taiteen alkuperänä” tavoitteena on Martin Heideggerin ja Maurice Merleau-Pontyn filosofioiden aistis-keholliseen maailmasuhteeseen ja havaitsemiseen liittyvien yhteisten teemojen filosofis-teoreettisen pohdinnan kautta avata ekstaattisen maailmasuhteen, taiteellisen tuottamisen ja maailman erityislaatuisen kokemisluonteen ilmiötä. Näen arkaaisen, samanistisen maailmasuhteen ja esteettis-taiteellisen maailmasuhteen rakenteellisesti samankaltaisina kokemuksellisina maailmasuhteina. Pyrin tutkimuksellani löytämään välineitä, metodeja ja käsitteitä samanistisen transsin, rituaalin, rituaalidraaman ja nykytaiteen yhteisen alkuperän hahmottamiselle sekä näiden elementaarisen kaltaisuuden avaamiselle ja ymmärtämiselle.
Työni keskittyy yleisemällä tasolla taiteen ja taiteellisen toiminnan alkuperän kysymiseen. Kysyn tarkastelemaani ilmiötä filosofian kautta. Filosofisesta analyysistä nousee hermeneuttinen tapa tulkita ilmiötä yhtenä keskeisenä universaalina maailmasuhteen ymmärtämisen muotona ja sen ilmaisuna. Varmaan totuuteen pyrkivien selitysmallien ja käsitteitten purkaminen, Abbau, destruktio voisi tuoda uudenlaista tulkintaa ja ymmärrystä tutkimastani ilmiöstä. Tämä taas mahdollistaa antropologia- , etnologia- ja uskontotieteen tuottaman tiedon ”uudelleenluennan”, tulkinnan ja ymmärtämisen. Viittaan tässä yhteydessä alkuperäiskansojen tutkimuksen alueella filosofisia perusteitaan kysyvään ”Native research” tutkimussuuntaukseen ja radikaaliantropologian avaamaan näkökulmaan.
Esitellessäni otteita tutkimuksen nykyvaiheesta olen noudattanut aiemmissa yhteyksissä kaavamaista ”fenomenologisen taustateorian esittely - samanismitutkimus ja sen ongelmallisuus - primitiivinen taide - arkaaisesta ammentava rituaalidraama tai/ performanssi - nykytaide” -järjestystä ja rakennetta. Olen pyrkinyt rakentamaan yleisempää ja laajempaa hahmotelmaa taidesuhteesta yhtenä erityislaatuisena maailmasuhteen tai eksistentiaalin muotona.
Tässä esityksessä uskaltaudun kokeilemaan vastakkaista järjestystä. Käännään nyt katseeni ja pyrin johdattamaan lukijan / kuulijan ensin asiaan itseensä ja näin avaamaan näkymän ilmiöön kuten se minulle on ilmennyt yhteistyössä alkuperäiskansojen taiteiljoiden kanssa, taidekasvattaja-kouluttajantyössä sekä omassa taiteellisessa työskentelyssäni. Käytän esittelyn lähtökohtana dokumentoituja Australian aboriginaalien tansseja sekä tallenteita koulutustyöstäni näyttelijäryhmän kanssa, ”Quetzalcoatl - primitiivinen ooppera esityksen videotallennetta (esitys Helsingissä Teatteri Naamio ja Höyhen tammi-maaliskuu 2002). Lisäksi esittelen materiaalia Jyväskylän taidemuseon ”Kohtaamisia taiteessa tapahtuman” arkaaisesta / samanistisesta ammentavan ”Kotona maan ja taivaan välillä”-ryhmän näyttelytilassa avajaisten yhteydessä esittämästämme rituaalista / performanssista huhtikuussa 2004.
En tässä tekstissä käy analysoimaan tarkemmin esityksiä. Tavoitteenani on tuoda ilmiö tässä työseminaarissa esille siinä määrin kuin se tallenteiden kautta on mahdollista. Tämän esittelyn ja näyttelijöiden työpäiväkirjojen kautta haluan näyttää miten samanistinen transsitekniikka harjoitusmetodina on sovellettavissa esteettis-taiteelliseen työskentelyyn. Kyse ei siis ole samanoinnista, elämismaailmaan ja elämänyhteyteen, maailmasuhteeseen kiinteästi liittyvästä toiminnasta. Kyse oli laboratoriosta kokeilevan uusarkaistisen teatteri ARKI:n tuottajan., ohjaajan ja näyttelijöiden kanssa toteutettuna. Yhteistyö tuottaja Virppi Venellin ja ohjaaja Jani Petteri Olkkosen kanssa on jatkunut ja jatkuu Roots-Alkukylä tapahtumien puitteissa Billnäsissä vuosittain järjestettävän Faces-etnofestivaalien oheistapahtumissa.
Ne ongelmakohdat, joita tämän tyyppiseen esittelyyn, peruslähtökohtaani ja teoreettis-filosofiseen ajatteluuni liittyvät nousevat luontevasti seminaaritilanteesta ja vievät työtäni eteenpäin.
Kesällä 2002 osallistuin Saarijärvellä kahdeksanteen Suomessa järjestettyyn ”Four-Winds - alkuperäiskansojen tapaaminen” viikon mittaiseen tapahtumaan. Päävierainemme oli Australian aboriginaalien taiteilijaryhmä. Tilaisuuteen liittyi työpajoja, ritualistisia esityksiä, juhlia,
keskusteluja Australian alkuperäisväestön historiasta ja tilanteesta globalisaation aikana. Heimovanhin, kansalaisoikeusaktivisti, opettaja ja taidekasvattaja Maxwell Harrison oli yksi pääinformanteistani aboriginaalien elämänmuotoon, myyttiseen uniaikaan, filosofiaan, historiaan ja nykytilanteeseen liittyen.
Jokaisella kansalla / alkuperäiskansalla on oma myyttinen maailmansyntykertomuksensa.
Kerron teille yhden aboriginaalien tarinan uniaikaan sijoittuvista tapahtumista.
TARINA UNIAJASTA, MAAILMAN SYNNYSTÄ JA DIDGERIDOOSTA
Tässä maassa on paljon didgeridoita. Se johtuu linnuista. Uniaikaan linnut olivat ihmisiä kuten me. Ne kuljettivat koko omaisuutensa - mitä ei paljon ollut - aina mukanaan. Ne kietoivat kaiken vyötäisilleen, kantoivat olkapäillään tai kuljettivat kainalossaan. Kuten esimerkiksi bumerangejaan ja didgeridoitaan.
Yksi linnuista, nimeltään Pitkäpyrstö oli didgeridoon soittaja tuohon aikaan. Meidän kielellä sitä kutsuttiin Giddabushiksi. Se kantoi didgeä aina mukanaan ja kun se ei soittanut sitä, se sitoi sen tiukasti vyötäisilleen. Myöhemmin Giddabushille kasvoi tosi pitkä pyrstö. Se muistuttaa meitä siitä että se on didgeridoon soittaja.
Toinen linnuista, nimeltään Butcher, oli myös ihminen uniaikaan. Se löysi kaikki puulajit ja käytti niitä soittokeppeinä. Koska sillä oli hieno ääni, siitä tuli laulaja. Voit kuulla sen laulavan yhä vielä tänäkin päivänä. Koska se edelleen on hyvä laululintu.
Kolmas lintu, josta haluan sinulle kertoa, on Piwi. Se maalasi itsensä mustalla ja punaisella mullalla ja siitä tuli tanssija.
Niinpä Giddabush oli puhaltaja, Butcher lauloi ja soitti keppejään ja Piwi tanssi.
Kun ne soittivat ja lauloivat ja tanssivat ne antoivat kaikille asioille nimet ja näin nimeämällä asiat luotiin ensimmäistä kertaa: vuoret, puut, ruoho, ne nimesivät kaiken.
Kun ne lepäsivät ne kätkeytyivät puun varjoisaan suojaan. Varmistaakseen etteivät kuolisi nälkään ne kävivät metsällä. Siellä ne tekivät tulen maakuoppaan ja paistoivat saaliinsa.
Ja kun ne olivat syöneet itsensä kylläisiksi ja levänneet ne aloittivat taas työnsä, didgeridoon soiton, laulun ja tanssin luodakseen näin maailmaa. Kun ne olivat lopettaneet sanoivat ne toisilleen: nyt me annamme ihmisille perinnöksi kaiken tämän, didgeridoon, soittokepit, laulun ja tanssin.
Sukupolvesta sukupolveen laulu ja tanssi ovat kulkeneet perintönä meillä ihmisillä.
Tämä oli tarina Giddabushista, Butcherista , Piwistä ja maailman luomisesta Uniaikaan.
(Maxwell Harrisonin, kertomana Saarijärvellä
Four-Winds -tapahtumassa heinäkuussa 2002)
Tämä oli siis tarina soiton, tanssin ja laulun synnystä ja niiden kyvystä luoda ja ylläpitää maailmaa. Kuvailen seuraavaksi Australian alkuperäiskansan tanssitraditiota. ( videonäytteet 1 ja 2) Tanssin muotokielessä ja aiheitten kehittelysssä voidaan lukea aboriginaalien historia heidän omasta näkökulmastaan. Eurooppalaisen mehiläisen tulo osaksi ekosysteemiä ja ihmisen elämismaailmaa - joka vaati ja sai ilmauksensa tanssissa. Tanssin sisältöaineksena saattoivat olla arkiset työtehtävät: metsästys, kalastus sekä eläinten käyttäytymisen ja liikkeitten pohjalta syntyneet tanssit. Muotokieli ei kuitenkaan ole naturalistista jäljittelyä vaan pitkälle vietyä tyylittelyä. Tarkkojen havantojen teko eläinten käyttäytymisestä oli elinehto metsästyksen onnistumiselle. Tyylittelyn mestarillisuus on nähtävissä ryhmän kokeneimpien tanssijoiden esityksissä nyansoiduissa pienissä liikkeissä, varpaiden taipumisessa, pään kulman kallistuksissa , muissa liikkeissä ja liikeradoissa.
Omasta työpäiväkirjasta Saarijärvi heinäkuu 2002. Materian henkisyydestä tai pikemminkin ”hengestä”
Warren:”... en kyllä tiennyt löytyykö teiltä täällä Suomessa sopivaa kiveä... tähän tarkoitukseen. Potkiskelin tuossa ojanpiennarta kulkiessani. No - siinähän se oli, piikiveä, kauniisti lohkeavaa ja säröytymätöntä. Hei kuule, laita ekaks tällanen alalsinkivi maahan, ei väliä mitä kiveä, sitte otat vasarakiven oikeaan kätees. Katsele iskettävästä kivestä suuntia, joista lohkeaminen tapahtuu. Iske loivasti ulospäin, kohti kiven lohkeamapintaa.Voit iskeä lujemmin.. Älä käytä väkivaltaa, ei niin paljon voimaa, älä hermostu jos ei heti onnistu. ”
Ajattelin mielessäni että tuo kyllä onkin vaikeaa, vallankaan kun se ei oikein ota onnistuakseen ankarasta yrittämisestä huolimatta. Olen juuri aloittamassa iskemistä alasinkiven päällä kun auto ajaa paikalle ja joudumme väisymään. Seistessäni koputtelen kuunnellen kiven syrjää...
Warren:” Sinun täytyy iskeä lujemmin..”
Annukka: ”Ei - kun minun täytyy ensin saada kuunnella kiveä, minkälaisen äänen se antaa eri kohdissa kevyesti naputellen. Anna mun nyt etsiä.... sitä........ koh..... OHOH...
Seison jähmettyneenä sorapenkalla., kaunis, pikkusormeni mitainen, lievästi kaareva, partaveitsen terävä kiviveitsi, emokivestä lohjenneena. Ensimmäinen ajatukseni on: ”kuinka minä sen tein?” Olin täysin huoleton, silti keskittyvä ja kuunteleva, kyselevä. Ja kivi antautui kysymiselleni, vastasi, ei vastustellut. Ei pakkoa, ei ”kovaa tahtoa läpi harmaan kiven”. Kysymistä, kuuntelua, ehdottamista, josko se olisi tämä kohta. Olisiko?Mitä sanot, mitä vastaat?
Mitä tapahtui siinä ”välissä”, siinä hyvin konkreettisessa vastavuoroisuussuhteessa maailman kanssa, jossa lähdin kouriintutunuvasti kyselemään kiven luontoa, sen ”henkeä” , sen ominta ominaislaatua. Väkivalloin ei kivi avaa itseään iskijälle, se joko jää mykkänä käteesi ja mitä enemmän yrität, sitä sulkeutuneempi sen ominaisluonne on sinulle. Tai jos jatkat, niin kivi pirstoutuu käsiisi, kuolee, sen henki häviää, pakenee sinulta. Ja sinä itse kai kuolit vähän. Taas kerran. Niin käy, vähä vähältä sinä sinä haavoitat ja kuoletat itseäsi... brutaaliuden ja väkivallan tietä kulkien. Niin aina, ihmistenkin kanssa. Kunnioitus nousee toisen ominaisluonteen näkemisestä ja kuulemisesta. Toisen ihmisenäolemisen kuulemisesta. Että näet sen yhteisen ihmisenäolon kaltaisuuden, yhteisesti jaettavissa olevassa maailmassa - eroista huolimatta. Ihmiseksitulemisen tien. ”
Kysymys: onko tällä edelläkuvatulla mitään tekemistä maailman avautumisen eri muotojen kanssa? Mitä tässä voisi luonnehtia fundamentaaliseksi eksistetenssiksi, universaaliksi kultuurisista eroista huolimatta? Miten virittyneisyys ilmenee tässä? Kielen ja ajattelun suhde?
QUETZALCOATL-PRIMITIIVINEN OOPPERA
Toimin arkaaisten transsitekniikoiden kouluttajana Uusarkaainen Teatteri ARKI:n ohjaaja Jani Petteri Olkkosen pyynnöstä lokakuussa 2001. Työpajaopetuksen kesto oli 33 tuntia jakautuen neljälle päivälle. Tehtävänäni oli opastaa näyttelijäryhmän jäseniä (12 näyttelijää) transsimetodin käytössä taiteellisen työn välineenä. Näyttämötyökoulutuksesta vastasi Eero-Tapio Vuori artaudlaisen julmuuden teatterin periaatteiden mukaan yhdessä ohjaaja J.P. Olkkosen kanssa. Äänityöskentelyn kouluttajana toimi Suomen kurkkulauluyhdistys ”KAIKU”n puheenjoihtaja ja Keski-Aasialaisen ylä-alaäänilaulun asiantuntija-koluttaja Sauli Heikkilä. Koulutuspaikkana Vilppulan Katajamäkiyhteisön tilat.
Kaikki uskonnot ja uskomusjärjestelmät - tiede yhtenä uskomuksen muotona - ovat aina tulkintoineen omaan historialliseen aikaan ja kultuuriinsa sidoksissa.
Psykologian ja antropologian tapa puhua primitiivisestä ja tulkita sitä nojaa jo pitkälle kehittyneeseen ja käsitteellistyneeseen, vakiintuneeseen länsimaiseen ajatteluun ja sen tiedekäsitykseen. Heidegger viittaa tähän ongelmaan metafysiikan kritiikissään, joka on läsnä koko hänen filosofisen ajattelun historiallisessa kaaressa.
Taidehistorian tapa tarkastella primitiivistä taidetta nojaa taas omaan vakiintuneeseen luokittelu- ja tulkintatapaan. Jos primitiivisen taiteen tulkintaan otetaan mukaan elämismaailma, se on pitkälle hyviin arvauksiin perustuva jo tulkkiutunut rekonstruoitu elämismaailma. Kokemukselinen tuoreus puuttuu tästä tarkastelutavasta. Taidehistoria ei kysy tutkimuskohteensa filosofisia perusteita eikä oman luonteensa vuoksi kykene kysymään oman tieteenalansa perusteita.
Pinnallinen ja ylimalkainen taidekritiikin puhunta samanistisen rituaalin, rituaalidraaman ja taiteen yhteydestä ja kaltaisuudesta ei tyydytä minua tutkijana - taidekasvattaja-kouluttajana ja taiteilijana.
TYÖPÄIVÄKIRJA 3-6.10.2001, KATAJAMÄKI
Ryhmä antautui avoimesti prosessiin tutkien omaa aistis-ruumiillista, kokemuksellista maailmasuhdetta. Sitä mikä on välittömästi annettu täälläolevalle. Epäilin ja uskoin - uskoin ja epäilin ja tein ratkaisuni harjoitusten aloituksesta ja etenemisestä puhdistaen kentän oletuksista koskien henki-, voima-, ja jumalolentojen ”olemisentapaa” Kuvailin aluksi normaali-uskontotieteen ja -antropologian esittämää samanistista todellisuus-tietoisuussuhdetta, tavallista ja ”epätavallista” ns. samanistista
tietoisuudentilaa sekä oletuksia maailmankaikkeuden rakenteesta akselilla ylinen-keskinen ja alinen sekä oletuksen siitä, kuinka samaani transsissa, ns. ”muuntuneen tietoisuuden” tilassa tekee henkiauttajansa, voimaeläimen avustamana matkoja tuonpuoleisiin, toisiin todellisuuksiin.
Osalla näyttelijöistä oli jo valmiiksimuotoutunut ennakkokäsitys siitä - kuinka minun kouluttajana olisi pitänyt ymmärtää ja tulkita niitä ilmiöitä, joihin käsitteillä ”samanismi”, ”transsi”, ”muuntunut tietoisuudentila”, ”henkiolennot”, ”voimaeläimet”, ”toiset todellisuudet” viitataan. Valitettavasti ja onneksi tämän valmiin ennakkoasenteen horjuttaminen ja purkaminen aiheutti osassa kurssilaisissa voimakkaita ja kiivaita tunteita ja vihamielisyyden osoituksia kouluttajaa kohtaa. Olin heidän kovin tunnevaltaisen tulkintansa mukaan rikkonut ja horjuttanut heidän edeltäodottamaansa vahvistusta samanismiin ja samanointiin liittyvien henkisyyden ja luonnon käsitysten eksoottista ja romantiositua kaunista kuvaa. Niin hyvin toisenlaista kuin tämän niinsanottu arkitietoisuus, tavallinen tietoisuudentila, tavallinen maailma, tavallinen tosiasiallinen elämä ja maailman kohtaaminen.
OTTEITA NÄYTTELIJÖIDEN TYÖPÄIVÄKIRJOISTA
3.10.2001 1. kurssipäivä: 1. harjoitus: Mene metsään ja etsi sieltä paikka, joka tuntuu kutsuvan ja houkuttavan sinua. Asetu paikkaan ja ala liikkeen kautta etsiä etsimään ääntä suhteessa maa-kontaktiin (voi olla myös vesielementti tms.) Työskentelyaikaa yksi tunti. Paluu työskentelyhuoneeseen ja tehtävän purku. Yksi kurssilaisista aloittaa keskellä lattiaa liikkeen ja laulun, yksi kerrallaan muut liittyvät ryhmään oman liikkeen ja äänen kanssa. Jos tuntuu hyvältä, etsiytykää sellaisen liikkeen tai äänen luo, joka kutsuu joko harmoniaan tai disharmoniaan, käyttäkää tilaa monipuolisesti, irrottautukaa ja liittykää - ryhmä elää koko ajan. Purkutilanteen kesto, 30 minuuttia loppukeskustelu 30 minuuttia Paluu työskentelyhuoneeseen ja tehtävän purku: ensimmäinen aloittaa keskellä lattiaa löytämänsä liikkeen ja laulun, yksi kerrallaan muut liittyvät ryhmään oman liikkeen ja äänen kanssa, Jos tuntuu hyvältä, etsiytykää sellaisen liikkeen tai äänen luo joka kutsuu joko harmoniaan tai disharmoniaan, käyttäkää tilaa monipuolisesti, irrottautukaa ja liittykää- ryhmä elää koko ajan. Purkutilanteen kesto 30 minuuttia, lopuksi 30 minuutin keskustelu.
nainen, 21 v. ”Sitten mennään metsään, haetaan paikkaa ja maata, materiaalia jota vasten hiertyä, tunnustella. Löysin puron joka solisi niin kovaa, että piti laulaa yli. Kyllä siitä ääntä syntyi mutta jotenkin ärsyyntymisen kautta. Tulimme sisään ja aloimme yksitellen laulaa, laulusta syntyi vellova äänimassa, joka yllättävää (tai ei) harmonisesti soljui lopulta yhteen.”
”Sinänsä huvittavaa että kuvittelimme kokeilevamme samanistista työskentelyä ja vetäjä tulee romuttamaan kaiken. Minulla on nyt siis asennevamma, mutta ei se ole mitään uutta.”
”Kun loppupäivästä puretaan tapahtumat ja sanon (kun kerran vetäjä pyytää) mikä kiukuttaa ja haluanko jakaa sen ryhmän kanssa. No Annukan tieteellisyyslöpinät. Muut kokivat sen kyllä vapauttavana ja virkistävien uusien näkökulmien avaamisena. Kuitenkin lauloin ja liikuin yhdessä - toiset kokivat yhteyden ja yhtenäisen ”olion”, minä olin erillinen.”
nainen, 23 v.: ”Parasta eka session antia oli metsään meno. Löysin kaatuneen kuusen läheltä ”voimapaikkani” ja se oli hyvin kaunis” Menin sen luo ja aloin rauhassa tunnustella sitä ja päästää ääniä. Onneksi oli paljon aikaa, sillä lopulta sain aivan hirveät kiksit sen puun kanssa painimisesta ja ääni oli tietysti sen mukaista, ei ”itsetuotettua” vaan jotain jostain... hyvin voimakasta. Oivalsin kirkkaasti konkreettisen maasuhteen synnyttämän voimaantumisen. Sama pätee muutenkin teatteriin ja ihmisiin. Koin kuusen kanssa jopa seksuaalista nautintoa ( mietin voiko tämän sanoa, mutta kait sen sitte voi...) Ehkä se kertoo antautuneesta tilastani ja kontaktin voimasta.”
”Kun tultiin takaisin (työskentelyhuoneeseen) koin kuusen kanssa olemisen laulaessani yhtä voimakkaasti kuin oikeassa tilanteessa ulkona. Mietin että onko siinä kyse jonkinlaisesta transsista. Transsi ylipäätään on minusta liian mystifioitu tila tai sana.”
sama harjoitus. mies 34v. ”Annukan alkupuhe ja esittely oli virkistävä ja vapauttava. Tämä siksi, että oman skeptisyytensä kanssa kamppailemiseen ei nyt kulu turhaa energiaa. Tarkoitan että ristiriita kokemuksen ja selityksen, uskon ja tiedon välillä on turhaa, koska kyse on eri modaliteeteista. (Syyllistyin teorisointiin- yh-hyhh).”
”Eka harjoituksen , siis metsäänmeno ja hiertyminen maailmaa, maata vasten
ja äänen- laulun liittäminen liikkeeseen... lauluhetki tuntui pyhitetyltä, vaikka ohjeistus ei painottanut niinkään pyhyyttä tai tuonpuolesta tms. - vaan päinvastoin.”
”Toka harjoitus suurkodassa: Annukan henkien, voiman rummutuskutsu kodassa. Oma kokemukseni oli pieni, hauras. Rummutus sinänsä tutnui hyvältä, mutta tietoisuus ajasta ja paikasta säilyi koko ajan. Näkömielikuva joesta kevättalvisessa maisemassa: pelto tai muu aukea, takansa metsä. Täsmälleen sama kuva kuin 1,5 vuotta sitten Mielen rajat tapahtumassa (kuukauden kestänyt kulttuuritapahtuma syyskuussa 2000 Karhusaaressa Sinebrykoffin huvilassa., jossa Annukka oli esiintyjänä ja kouluttajana Virppi Venellin, tämän rituaalidraamaprojektin tuottajan kanssa. Kuvaa ei ole näkynyt missään sen jälkeen....”
”Nyt näin lisäksi oman voimaeläimeni samassa maisemassa transsitanssiharjoituksessa... Olen haluton kirjoittamaan. Olo on sillä tavoin hyvä ja tyytyväinen että kokemuksen pukertaminen paperille juuri nyt ei tunnu tarpeelliselta. Olen vaikuttunut siitä kauneudesta ja vakavuudesta jolla ihmiset lahjoittivat ja ottivat vastaan toisiltaan.”
4.10.2002 5. sessio , Hoitokanootti: Rumpumatka, hoidettava (hoitoa pyytävä) on makuulla veneemuotoon asettuneiden ”soutajien” kanssa, joiden tehtävä on yksinkertaisella laululla-äänellä vahvistaa tapahtumista, Yksi ryhmäläisistä on keulassa reitinkatsojana ja yksi peränpitäjänä. Visionääri-parantaja antaa sovitun merkein ohjeet kanootin pysäyttämisestä oman osuutensa jälkeen ja takaisinsoutukomennon. Matkan ja laulun loputtua parantaja voi jatkaa työtään. Ryhmä hiljaisena tukena. Ohjeena matkalle: anna näkyjen-näkymien tulla ja mennä, älä tartu epäolennaisuuksiin tai tulkintoihin. Laula ja katsele ja näe ja sovita oma laulusi siihen.
nainen, 23 v. ”Kun aloimme järjestää hoitovenettä, en olisi alussa halunnut osallistua siihen, koska minulla oli ongelmia suhtautua myötätuntoisesti juuri tähän hoitoon. Ajattelin että aggressioni pilaisi jotain. Pyysin taas voimaeläintäni suojaamaan minua ja turvaamaan matkamme, ja se oli kanssani. Minua oli kuitenkin suostuteltu olemaan mukana, joten päätin olla. Sousin vain, en nähnyt kuin pimeyttä, lukuunottamatta - - -:aa, joka kumartui veneen oikealla puolella sanomaan jotain edessäni olevalle soutajalle. Sitten tajusin ettei se tavallaan voinut olla (totta), koska silmäni oloivat kiinni ja - - - johti venettä. Voimaeläimeni tuli jossain vaiheessa sisälleni (se on ollut suurimman aikaa oranssisilmäinen ja muutenkin voimallisen ja ehkä tulisen värinen tai oloinen.Välillä se muuttuu valkoiseksi ja hauraaksi, erityisesti kun se menee pois. Tunsin soutamisessa kasvavaa voimallisuutta. Tämän jälkeen se (voimaeläin) ui pois ja pian matka lopetettiin. Veneen näin lopussa ihan selkeästi. Se oli raskastekoinen ja punaista lakattua puuta. ”
Sama harjoitus, mies, 34 v. ”Olin reitinkatsojana. Tehtävä hieman arvelutti etukäteen, sillä suhde voimaan ja voimaeläimeen on ollut tähän saakka etäinen. Tuntui kuin olisin käynyt katsomassa alkureittiä jo jotenkin etukäteen... Matka oli raskas ja / tai voimia vaativa, mutta se ei katkeillut lainkaan. Välillä oli epävarmemepia hetkiä, mutta ponnistellen sai suunnista selkeyttä, oli utelias katsomaan ympärilleen missä mennään ja välillä olisi uteliaan itsekkäästi mennyt toisaalle, mutta voimaeläin ja tukeva taustalaulu ohjasi oikealle reitille (joka aiemmin olisi ollut minulle mahdotonta).”
”Kuvata paperille kaikkia maisemia... ne kuitenkin vaihtuivat usein laajoista tyynistä vesistä nopeisiin soliin, isoihin koskiin, kaislikon keskelle, hirvensarvia ja luita maisemassa, punapalorinne. Kuvaus ei tyhjene paperille. Fyysisesti ponnistelin koko ajan, hikoilin, kuolasin, nytkytin, sätkin, taputin. Jälkeenpäin olo oli hyvin tyni ja rauhallinen, pyhä ja puhdistautunut. Vastuu muista ja erityisesti hoidettavasta veneessä terästi keskittymistä ankarasti. Voimakas kokemus.”
6.10.2001. Aamuinen puhdistava rituaalisauna. ”löylyn hengen nostatuslaulut”,
katajavastat. Sauna valaistu pienin tuikuin. Yrtti ja katajavastojen käyttö. Miesten laulut ja naisten laulut.
nainen 23 v. ”Aamulla heräsin 3 vaille 8 rituaalisaunaan. Kirosin raikuvasti koska vihaan aamuherätyksiä, varsinkin jos ne tapahtuvat ennen kello yhdeksää (normaalisti nukun 12 - 13 asti) Tunnelma saunassa oli uninen ja hyökyvän harras. Ihmiset tuntuivat jumalan jalan alle pannuilta. Henkien kouriin heti aamusta. Hämmennyksen sekaista sisäistä ulvontaa. Löylystä olisin tahtonut aiemmin pois.”
”Kuitenkin otin saunan niin, etten puskenut ja painanut itseäni väkisin vaan herättelin henkeä hellyydellä ja herkkyydellä. Olin aina jonkin aikaa hiljaa ja ääntelin vasta kun minussa antoi periksi taas jokin. Katajavihtaa jäin kaipaamaan. Se tuntui erittäin hyvältä”
nainen, 53 v. ”Jokin tässä koskettaa minua kovasti äärettömän syvältä, tunnetta on vaikea kuvata, kuin olisin tullut kotiin ja löytänyt jotain kauan kaivattua ja jo tuttua, saapunut hetkeen, jonka en halua loppuvan. Ikiaikaisen kosketus, turvapaikka, äidin syli ja hoiva, josta koen jääneeni osattomaksi. ”
”Minun siälläni murisee ja se tuntuu hyvältä, kyyneleet valuvat vaikkei niihin liity surua. Olen onnellinen siitä mihin elämä minua johdattaa. Haöluan jatkaa tätä tutkimusmatkaa.”
”Asioita, joita tällä hetkellä pidän tärkeinä huomioina ja tietona:
-tähän koko samanismijuttuun ei liity dogmeja
-pakottomuus eli ei tarvitse puristaa itsestään mitään ulos
-mahdollisuus kokeilla, voin mennä mukaan yksikertaisesti päästämällä irti ja siis lopettaa koska haluan ja tahdon.
Juuri tämä ”irtipäästäminen” tuottaa minulle minulle usein vaikeuksia ja silloin voin ikäänkuin leikkiä olevani mukana ja silloin alkaakin jotain uutta ”niinkuin ei koskaan ennen” tapahtua.””
6.10.2002 Matka Elämänmäelle, tunnin kestävä visionäärinen rumpumatka seuraavan päivän rituaalidraaman valmistusta varten. Ohjaaja J.P. Olkkonen ja ryhmäläiset tekivät kukin oman ”ohjaamattoman” matkan ainoana tarkoituksena ja tavoitteena saada näkymiä ja aineksia seuraavan päivän esitystä varten. Tätä tehtävää en purkanut näyttelijöiden kanssa. Ohjaaja aloitti ”Käärmeen paluu”-esityksen hahmottamisen ryhmän kanssa sekä harjoitti esityksen seuraavana aamuna rituaalisaunan jälkeen. Rituaalisen puhdistus-uudeksisyntymissaunan järjestäminen ja laulut tekijän.
nainen, 23 v....”lähdettiin Elämänmäelle. Aloitettiin siellä vapaamuotoisella matkalla, mikä tuntui toimivanm hyvin minulle. Alkumatka oli rentoa tunnustelua, tilan hakemista. Vasta lopussa lähdin joutseneni kanssa, hän otti minut selkäänsä ja sukelsimme järveen, tulimme ylös toisesssa paikassa ja lensimme vetten yllä. Ennen takaisinkutsua tulimme vuorisaarelle, jolla näin kupolimaisen pyöreän rakennelman, ehkä asumuksen, maassa metsän keskellä.”
”Paluun jälkeen yhteyteni henkiauttajaani oli tiivis, joskin voimia vaativa. Keskityin tarkkaan, jotta seuraisin hänen ohjeitaan, yritin ja sainkin kytkettyä oman valitsevan ja valikoivan itseni pois päältä lähes kokonaan. Menimme mäkeä alas, siltä tarttui mukaani varpuja, sammalta, yms. Lopuksi päädyin paikkaan, joka sykähdytti. Taaskin vanha kuusi, kaatunut, jonka oksiston alla oli selkeästi paikka, johon olisin halunnut jäädä. Pesä.... otin siitä jo irtrallaan valmiiksi olevan kuusenoksanipun mukaani ja palasin ylös neuvottomana. Annukka käski mennä kysymään jäänkö sinne (Elämänmäelle) vai lähdenkö talolle. Joutsen näyii yksiselitteisesti sinne jäämistä ja vaikka olisin itse tahtonut lähteä talolle - tottelin. Ja sen jälkeen olin todella saumattomassa yhteydessä voimaeläimeen, sain suoria neuvoja ja käskyjä, ohjeita, joita noudatin, vaikka ne välillä tuntuivat hyödyttömiltä heilutuksilta sun muuta. Pesä valmistui ja kun se oli tehty todella loppuun, lähdin pois.”
”Illalla sovittiin la-aamun rituaalista. Jape (ohjaaja) oli tehnyt suunnitelman, asemoinnit, tunsin nautintoa, kun pääsimme lähemmäs esitystä. Oli hiukan vaikea luopua ”kaksoissyliajatuksestani” mutta ammattitaitoni turvin oli yksiselittestä kuitenkin antautua ohjaajajan idealle... Sen vain tietää kun on 8 vuotta tehnyt, ettei tuollaisiin voi jäädä roikkumaan (omiin pakkomielteisiin) ja dialogista syntyvät parhaat ideat ja toteutumat.”
”Näin tässäkin kävi - Jape oli oikeassa. Se tuli la- aamuna selväksi Elämänmäellä.”
”Rituaaliesityksessä tehtäväni synnyttäminen jännitti jo etukäteen. Päätin käyttää Artaudia ja otin mielikuvakseni ”perhosia tulee suusta”. ”Sisäelimet paisuvat niin, että ne pyrkivät tekemään vatsaan reiän.” ”Jalat ovat lasia ja särkyvät tuhansiksi paloiksi” ja ”hermojärjestelmän totaalinen romahtaminen”, sitä tein ihan täysillä, ja kun sattui, huusin että ”lapsi” tulisi nyt vitun äkkiä ettei tarvis enää kestää... Hm.. meinasin unohtaa tärkeön mielikuvan: ”pää niin hevosten kavioiden talloma”.”
”Ihmisten edessä oli vaikeata olla, kun heihin ei voinut ottaa kontaktia ja piti olla vain totaalisessa yhteydessä sisäiseen. Rituaalin jälkeen oli masentunut,
epäonnistunut olo, mutta Jape tuli ja kiitti ”voimallisesta synnytyksestä” että säälittävä, epävarma näyttelijän mieleni sai oikeutuksen olemassaololleen.”
”Rituaalin jälkeinen tila oli hyvin rentoutunut, kuin olisi jotain lauennut - tai rauennut.”
”Yleisesti ottaen koko samanistinen osuus osuus ja jakso tuntui mielelle todella raskaalta, vaikkeivät asiat ja asiat olleet aivan uusia. Silti olen nyt lauantai iltana (tai yönä) tyytyväinen ja ja tasainen, mitä vähän mielen liikettä. Sillä mielen vanuttaminen ja ruumiin rajojen kokeilu ei ole koskaan turhaa. Rakastan teatteria.”
OMASTA TYÖPÄIVÄKIRJASTA:
Tämän koettelemuksien tien tutkimustehtävänä minulle oli katsoa arkaaisten uskomusjärjestelmien, samanismin, animismin ja ylipäätään luontouskontojen kategorioista ja käsitteistä puhdistettua transsin, ekstaattisen tilan, huuman, ”olemisen- ja ilmenemisentapaa” rituaalidraamaan liittyvänä harjoitusmetodina. Pyhän kokemista ilman oletuksia tuonpuoleisista ja niitä asuttavista henkiolennoista. Tämä teoreettinen, metodinen ja pedagoginen asettaminen tai asettamatta jättäminen sallii niin näyttelijöiden kuin ohjaajankin henkilökohtaisten uskonto- ja uskomuselämään liittyvien arvojen ja ratkaisujen jäävän silleen, koskemattomiksi. Se jätti myös avoimeksi henkilökohtaiset tulkinnat samanistisen uskomusjärjestelmän ja ”todellisuuden” suhteesta ja totuusluonteesta. Tavoitteena oli avata ”metodisen samanoinnin” tekniikoilla kultturissamme unohtunutta / unohdettua, syrjäytynyttä, väistynyttä yhden ja saman perustodellisuuden kokemis- ja mieltämistapaa ja tämän jälkeen antaa tälle kokemukselliselle maailmasuhteen hahamottamiselle aistittava hahmo ja rakenne rituaalidraaman muodossa.
SUPPEA LUONNEHDINTA SAMANISMISTA ANTROPOLOGISEN JA USKONTOTIETEELLISEN TUTKIMUSSTRADITION VALOSSA
Kansanrunouden tutkija Anna-Leena Siikala on yksi suomalaisen samanisimitutkimuksen arvostetuimpia auktoriteetteja uskontotieteilijä Juha Pentikäisen rinnalla. Siikala määrittelee samanismia seuraavalla tavalla: ”Samanismi on yksi ihmiskunnan vanhimmista kulttuurisista instituutioista Ssamaanien toiminta on hyvin samankaltaista eri puolilla maailmaa. ”puhdasta” samanismia on esiintynyt Euraasian ja Amerikan varhaiskantaisissa kulttuureissa, mutta samanistisia piirteitä voidaan löytää myös Afrikan ja Oseanian uskonnollisista menoista (Suomalainen samanismi, 38-39)
Åke Hultkranzin mukaan samansimin perustana on dualistinen sielukäsitys, ihmisellä uskotaan olevan sekä henkisielu, joka asustaa ruumiissa ja mahdollistaa elämän, että vapaasielu, joka voi jättää ruumiin ja käydä kaukaisissa paikoissa. Vapaasielun pitkä poisssaolo ruumiista voi johtaa ihmisen sairastumiseen ja kuolemaan. Samaani eroaa tavallisesta ihmisestä siinä, että hän voi ekstaasissaan tietoisesti lähettää vapaasielunsa minne haluaa, jopa kuolleitten valtakuntaan. Sielunmatka onkin samanismin ominaisin piirre. Tehdessään sielunmatkan samaani voi pyrkiä esim. hakemaan sairastuneen ihmisen kadoksissa olevan vapaasielun takaisin tai hankkimaan tietoa supranormaaleilta voimilta. (Temenos vol.9. ,29-30)
Samanistiseen maailmankuvaa kuuluu ajatus kolmikerroksisesta maailmasta. Ihmisten asuttaman maailman yläpuolella on ylinen ja alapuolella maanalainen maailma. Eri tasoja yhdistää maailmanpuu tai -pylväs, jota pitkin samaani voi liikkua (Hultkranz 1973, 30-31) Samaani voi ylittää maailmojen rajat eläinten hahmossa: hän voi esimerkiksi lentää ylös lintuna tai uida alas kalana tai käärmeenä. (Pentikäinen) 1998, 33) Tehdessään sielunmatkan samaani toimii muttuneessa tietoisuuden tilassa, jota on nimitetty ekstaasiksi tai transsiksi. Tietoisuutta muunnetaan esimerkiksi rummutuksen, laulun tai hallusinogeenien avulla ja transsin syvyysaste voi vaihdella. Työssään samaani yleensä tarvitsee apuhenkiä: ne sattavat samaanin tuonpuoleiseen, tuovat potilaan sielun tuonpuoleisesta takaisin, auttavat samaania voittamaan sairauden aiheuttajat ja antavat tälle tarvittavaa informaatiota. (Temenos vol.9.,31-33)
Samanistisen ekstaasin tarkoituksena on siis luoda yhteyksiä henkimaailmaan. Samaani toimii yhteisönsä puolesta: kun yhteisön jäsen tarvitsee apua, hän kääntyy samaanin puoleen. Samaani on välittäjä sosiaalisen ryhmän ja yliluonnollisen maailman välillä. Samaani voi olla paitsi parantaja, myös yhteisönsä johtaja, ennustaja, uhripappi ja tuomari (Samaanit ja samanismi, 76)
Samaanin tehtävänä on ollut erilaisten kriisien torjunta: samanointi-istuntoja on järjestetty sairauksien torjumisen lisäksi metsästyksen ja kalastuksen turvaamiseksi, klaanin maiden suojelemiseksi, perheen hyvinvoinnin ja lisääntymisen edistämiseksi, kuolleiden saattamiseksi tuonpuoleiseen, tulevaisuuden ennustamiseksi ja kaukaisten seutujen asioiden selville saamiseksi. Samanismi on erilaisiin uskontoihin sisltyvä myyttien ja riittien kokoelma.(Suomalainen samanismi, 39)
Länsimaiset tutkijat ovat joissain yhteyksissä ymmärtäneet samanismin uskonnoksi, mutta moniin uskonnon määritelmiin samanismi ei sovi. Juha Pentikäisen mukaan samanismi on uskontoa laajempi kokonaisuus, pikemminkin maailmankatsomusjärjetelmä. Samanismi on elimellinen osa yhteisön kulttuuria ja maailmankuvaa, sen oma kielioppi.
Pentikäinen ei ole täysin tyytyväinen samanismin käsitteeseen ja sen käyttöön: hänen mukaansa samanismista puhuminen on sidoksissa kristinuskoon perustuvaan länsimaiseen maailmankuvaan. Hän puhuisi mielummin samaaniudesta, joka on samaanisen kulttuurin, mytologian ja filosofian perusta. (Samaanit ja samanismi, 34)
PRIMITIIVINEN TÄÄLLÄOLO
SAMANISTINERN TRANSSI RITUAALIN JA TAITEEN ALKUPERÄNÄ
Tutkin ja tulkitsen väitöskirjatyössäni Martin Heideggerin primitiivisen täälläolon teemaa ja sen mahdollista sovellusta arkaaisen ja modernin taiteen yhteisen alkuperän tarkastelulle taiteen- ja taidekasvatuksenfilosofian alueeseen kuuluvaan tutkimusaiheeseeni ja aineistoon liittyen.
Maurice Merleau-Ponty jatkaa toisena klassisena filosofina kehollisen maailmasuhteen teemaa aukipurkavaa filosofiaa. Tarkastelen näin joitakin edellämainittuun keholliseen maailmasuhteseen liittyviä aiheeni kannalta keskeisiä yhteyksiä Heideggerin ja Merleau-Pontyn filosofioiden välillä. Kokonaisuudessaan työni keskittyy yleisemmällä tasolla taiteen ja taiteellisen toiminnan alkuperän kysymiselle.
Kysyn siis ilmiötä filosofian kautta. Filosofisesta analyysistä nousee hermeneuttinen tapa tulkita ilmiötä yhtenä keskeisenä maailmasuhteen muotona. Varmaan totuuteen pyrkivien selitysmallien ja käsitteitten purkaminen, heideggerilainen destruktio voisi tuoda uudenlaista tulkintaa ja ymmärrystä tutkimastani ilmiöstä. Tämä taas mahdollistaa antropologia-, etnologia- ja uskontotieteen tuottaman tiedon ”uuudelleenluennana” tulkinnan ja ymmärtämisen. Viittaan tässä yhteydessä alkuperäiskansojen omaa alkuperäänsä ja kulttuuriaan koskevan tutkimuksen alueella perusteitaan kysyvään ”native research”- tutkimussuuntaukseen sekä radikaaliantropologian tuottamaan tietoon.
Kaikkien toiminnallisten maailma-suhteiden perusrunkona Heidegger pitää käytännön tai toiminnan käsitettä, jota hän nimittää huolehtimiseksi (Sorge) Tähän huolehtimisen kokonaisrakenteeseen kuuluu kolme ihmiselle luontaisesti avautuvaa suhdetta maailmaan. Nämän suhteet ovat:
1. virittyneisyys / oloisuus / Befindlichkeit/ Stimmung
2. ymmärtäminen
3. puhe.
Virittyneisyydellä Heidegger ei tarkoita psykologista affektia. Elämän faktisuus avautuu virittyneisyyden kautta. Affektit toimivat maailman avautumisen muotoina yhtä alkuperäisesti ymmärtämisen ja puheen kanssa.
Timo Laine toteaa ”Maailman avautumisen alkuperät” artikkelissaan teoksessa ”Katseen tarkentaminen, kirjoituksia Martin Heideggerin ”Olemisesta ja ajasta” (toim.
”Avautumisen (Erschlossenheit) käsite kuvaa kaikkia niitä mahdollisia tapoja, joilla maailma hahmottuu meille. Heideggerin tavoitteena on eritellä tuon avautumisen erilaisia aspekteja. Hän ei tee sitä kuitenkaan käsitejohteluna vaan pyrkii löytämään nuo avautumisen erilaiset puolet inhimillisen toiminnan
ihmisenä olemisen käytännöstä. Heidegger ei aloita tutkimustaan tiedon tai tiedostamisen käsitteistä, koska ne ovat hänen mukaansa jo avautumisen erityismuotoja, ja siten niihin rajoittuminen jättäisi tutkimuksen ulkopuolelle
muita tärkeitä aspekteja. Ja juuri nuo filosofian ja ja tieteen perinteessä usein vähälle huomiolle jääneet ”hämärät” maailman avautumisen aspektit ovat kirjoitukseni kannalta kenties kiinnostavimmat. ” (Kt., 167)
Edelleen Laine jatkaa: ”Painopisteen asettamisesta maailma-suhteisiin seuraa myös psykologisoinnin kritiikki, joka on tyypillistä Heideggerille, kuten myös monille fenomenologeille ja hermeneutikoille. Hän ei tutki esimerkiksi maailman avautumisen ”alimpia” tasoja tiedostamattoman käsitteen kautta. Tutkittavat asiat eivät tapahdu vain yksilöiden mieleissä vaan ensisijaisesti toiminnallisessa suhteessa maailmaan.” (Kt., 168)
Virittyneisyyden merkityksestä maailman avautumiselle Laine toteaa: ” Hän (Heidegger) ei siis aloita maailman ja itsen avautumisen tarkasteluaan tietämisestä, kielellisyydestä tai käsitteellisestä ajattelusta... konseptioon ei kuulu affektien psykologinen tarkastelu, vaan hän asettaa nämä tunteet maailmassa olemisen piiriin, minän ja maailman suhteisiin. Ne eivät ole minun ensisijaisesti minun sisälläni eivätkä maailmassa jotenkin olioisesti, vaan ne ovat juuri tuota suhdetta... elämme aina ”virittyneessä tilassa, joka on samanaikaisesti ”minä ja maailmatunnetta”.” Tässä yhteydessä Laine viittaa Bollnowiin ja jatkaa: ” Virittyneisyydessä katoaa minän ja maailman välinen raja. (Kt.,170)
Edelleen heideggerilaisen ihmisen maailmassaolon momentteja ja samalla konstituentteja ovat aistis-kehollisuus, tajuisuus ja situationaalisuus maailmankanssaoleminen. Perustavalaatuiset maailmankanssaolemisentavat,
fundamentaalieksistentialit ovat tilallisuus, ajallisuus, kehollisuus, kansaolo jaetussa maailmassa, mielialaisuus/virittyneisyys, historiallisuus ja kuolemaa kohti oleminen.
MAHDOLLISUUSHORISONTTI JA OLEMISEN VOIMINEN
Suuntaa antaen avaan Heideggerin ”olemisen voimisen perspektiivin”tässä yhteydessä. Mahdollisuus olemisen voimisena konkretisoitui Heideggerin yhteistyössä Zollikonseminaarien yhteydessä vuosina 1959-1969 klassista freudilaista psykoanalyysiä kritisoineiden psykiatrien ja analyytikoiden kanssa. Keskeisenä yhteistyökumppanina toimi hankkeen alullepanija psykiatri Medard Boss.
Boss on luonnehtinut edellämainittuja fundamentaalieksistentiaaleja tärkeimmiksi esksistenssianalyysin kannalta. Näitä eksistentiaaleja ei pidä ymmärtää kategorioiksi eikä toisistaan irrallaan oleviksi tai hierarkisisksi rakennetekijöiksi. Myöskään nämä mainitut eksistentiaalit eivät ole ainoita mahdollisia (Kakkori, Heidegger-Boss luento 2002)
Eeva Sillman on Matti Juntusen muistokirjassa ”Ajatuksen ja toiminnan tiet” vuodelta -82 tarkastellut Heideggerin olemisen ideaa ja ”ontologisen käsitteen idean laajuutta ja kantavuutta ”mahdollisen” käsitteen analyysin kautta Tämän käsitteen avulla Heidegger kuvaa ja luonnehtii muuttuvaa ”todellisuutta”. Samalla sen avulla tehdään ero inhimillisen olemisen ja luonnon olemisen välillä. Sen avulla siis rajataan eksistenssi-käsite. Sillmanin mukaan ”Mahdollisuushorisontin avautumisen lähtökohtana on ihmisen oleminen (Dasein) = elämisen tosiasiallisuus muutoksen mahdollisuuden luonnehtimana. Eksistenssianalyysissä lähdetään selvittämään ”ilmiöiden selittämistä” olemiskysymyksen kautta. ”Todellisuus”, oleminen ymmärretään konkreettisesti muodostuvana, muuttuvana prosessina, siksi Heidegger pyrkii asettamaan ”vapaaksi” sen konstituiivisen luonteen ja sen ehdot. Maailmassaolemisen (in der Welt Sein) struktuuri antaa tälle sekä ”todellisuuden” että olevan olemisenmuodostumiselle perustan.” (Att., 156)
Sillman jatkaa:”Inhimillistä olemista (eksistointia) karakterisoi olemisen mahdollisuus, mahdollisuuus olla vielä jotain muuta kuin mitä se on. Heidegger luonnehtii tätä olemisen piirrettä ”olemisen-voimisena” (Seinkönnen). Näiden valossa voisi luonnehtia (rajata) sosiaalinen todellisuus muuttuvana prosessina, ole,misen mahdollisuiutena, inhimillisen toiminnan mahdollisuuksien horisontista. Ihmistä ja hänen toimintaansa sekä samalla siis ihmisen ”joksikin tulemisen” persoonaksi tulemisen) prosessia luonnehditaan olemisen voimisen mahdollisuutena, erilaisina mahdollisina tapoina olla. (Att., 157)
Palaan nyt alkuperäiseen kysymykseeni transsin luonteesta jonka alustavasti määrittelin yhden ja saman perustodellisuuden erityislaatuiseksi avautuneisuudeksi ja yhdeksi maailman kokemuksellisuuden mahdolliseksi muodoksi ja havaitsemisen tavaksi. Tutkin ilmiötä ilmaisujen kautta, siten kuin ne ilmenenvät elämänyhteydessä, elämismaailman kokonaisuudessa. Tutkin heideggerilaisesti ”aina jo” maailmasuhteessa olevan ihmisen,
Daseinin olemista ja tämän olemisen ilmenemistä kokemuksessa, jota kutsumme transsiksi, ekstaattiseksi maailmasuhteeksi. Maailma avautuu yhtenä mahdollisena kokemisen tapana transsiin päin. Todellisuus tai tietoisuus ei muutu ”toiseksi” tai ”epätavalliseksi” tavallisen vastakohtana. Luonnehdin tai luonnostelen transsia toisenlaisessa kokemuksellisessa maailmasuhteessa olemiseksi, toisenlaiseksi koetuksi ja todellistuneeksi eksistoinniksi. Kyse on maailmasuhteen erityislaatuisesta tihentymästä, joka näyttäytyy meille toisenlaisena tietoisuudentilana ns. arkikokemukseen tai ”tavalliseen tietoisuudentilaan” verrattuna juuri kokemuksellisen erityisyytensä vuoksi. Tulkitsen siis transsia yhden ja saman perustodellisuuden kokemuksellisesti erilaisena ilmentymänä. Tämän kokemuksen kieli on mytopoeettinen kieli, taide. Kysymykseksi jää: millainen ajattelu asuu poeettisessa kielessä. Millainen koti se on ajattelulle. Ja miten tämä ajattelu on universaalia - vai onko?
Heidegger toteaa Oleminen ja aika teoksessaan ”Meidän on osoitettava, että aikaisemmat täälläoloon kohdistuvat kysymyksenasettelut ja tutkimukset lyövät laimin varsinaisen filosofisen ongelman, siitä huolimatta, että ne ovat todella olleet hedelmällisiä.. samoin meidän on on osoitettava, että niin kauan kuin nämä tutkimukset lyövät laimin kyseisen ongelman, ne eivät voi vaatia, että ne ylipäätään voivat päästä siihen, mihin ne pohjimmiltaan pyrkivät. Eksistentiaalisen analytiikan rajaaminen suhteessa antropologiaan, psykologiaan ja biologiaan tarkoittaa vain rajoittumista periaatteessa ontologiseen kysymykseen. ”Tieteenteoreettisesti” tällainen rajaaminen on välttämättä riittämätöntä jo yksin siksi, että mainittujen tieteenhaarojen tieteellinen rakenne - ei siis näiden tieteiden edistyksen parissa työskentelevien ”tieteellinen asenne” - on nykypäivänä läpikotaisin kyseenalainen ja tarvitsee uutta potkua, jonka on lähdettävä ontologisesta problematiikasta.”(O.a., 70)
Edelleen: kappaleessa ”Eksistentiaalinen analytiikka ja primitiivisen täälläolon tulkinta. Vaikeus saavuttaa ”luonnollinen maailma-käsite” ”
”... Suuntautuessaan ”primitiivisten kansojen elämään” täälläolon analyysillä voi olla positiivinen metodinen merkitys, koska ”primitiiviset ilmiöt” ovat jo kyseisen täälläolon pitkälle ulottuvan itsetulkinnana suhteen usein vähemmän peitettyjä ja vähemmän komplisoituja. Primitiivnen täälläolo puhu usein suoremmin alkuperäisestä uppoutumisesta ”ilmiöihin” (esifenomenologisesa mielessä) Meistä ehkä kömpelöltä ja karkealta näyttävä käsitteellisyys voi olla positiivsta tähdennettäessä aidosti ilmiön ontologista rakennetta.
... Mutta tieto primitiivisestä on tähän mennessä etnologian tuottamaa... (O.a., 76-77)
Havainnon fenomenologia- teoksessa, jonka asiasisällön ja tutkimuskohteen, tarkasteltavan ilmiön perusteella kääntäisin pikemminkin havaitsemisen fenomenologiaksi, Merleau-Ponty tarkastelee ruumiin tilallisuuden kokemusta ja siihen liittyvää ruumiin-kuvaa alkuperäisimpänä tietonamme. Käsitteellinen tieto, samoin kuin eri aistimien antama tietokin erkautuvat vähitellen tästä alkuperäisestä ruumiin kokemuksesta. Merleau-Pontyn teoria mullistaa tavanomaisia filosofisia opinkappaleita hävittäessään eron subjektin ja objektin, aistien ja älyllisyyden väliltä. Hän väittää, ettemme havainnossa vime kädessä tee eroa itsemme ja esineiden / ulkopuolisen maailman välillä. Havainnossa näkyvä maailma ja visio kietoutuvat yhteen” (Taide-lehti 1/-93, 32)
Merleau-Pontyn analyysi Cezannen taiteesta käyttää hyväkseen ruumiin tilallisuuden ja alkuperäisen havainnon käsitettä. Cezanne hankki fyysisen tuntuman aiheeseensa retkeilemällä maastossa, jonka aikoi maalata...itse maalaustapahtumassa hän unohti tiedon keskittyen välittömään havainnointiin. Tässä kokonaisvaltaisessa, primitiivisesä kontaktissa kohteeseen on Merleau-Pontyn selitys sille, miksi Cezanne hylkäsi klassisen perspektiivin, Sille ei ole sijaa havainnossa, sen lait kuuluvat geometrian, eivät näkemisen fenomenaaliseen maailmaan. Perspektiivi, samoin kuin kaikki kulttuurin meille siirtämät näkemis- ja ilmaisutavat ovat ns. valmista puhetta, jota Merleau-Ponty kutsuu sekundaariseksi. Ajattelu ja luovuus eivät sijoitu sen alueelle. Ne syntyvät alkuperäisestä kontaktista maailmaan. Tätä puhetta hän kutsuu autenttiseksi.( T.,32)
Merleau-Pontyn ”Cezannen epäily” teksti vuodelta -45 antaa konkreettisen sisällön juuri edellämainitulle autenttisuuden, alkuperäisen ja läsnäolevan hyvinkin huolettomasti käytetyille käsitteille. Näen tässä alkuperäisen, autenttisen, läsnäoloisuuden, primaarin ja primitiivisen käsittelyssä ajatuksellisen jatkumon Heideggerin täälläolon analyysin ja Merleau-Pontyn filosofian välillä.
Tähänastisen tarkasteluni valossa näyttäisi nyt Heideggerin olemiskysymys ja fundamentaaliontologia sekä Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologia tarjoavan perustan, jolle rakennan oletukseni samanistisen maailmasuhteen ja taiteilijan maailmasuhteen rakenteellisesta kaltaisuudesta.
Palaan alkuun: taiteen syntyyn ja taiteellisen toiminnan ensisijaisuuteen suhteessa loogis-rationaaliseen länsimaiseen ajatteluun sekä ajattelua ja tiedostamista koskeviin ajatuksiin ja teoriohin. Cezannen sanoin: ”Maisema ajattelee minun kauttani ja minä olen sen tietoisuus.” (T.,34)
Lähteet:
Hautamäki, Irmeli esipuhe Merleau-Pontyn ”Cezennen epäily” artikkeliin. Taide-lehti 1/1993
Heidegger, Martin Oleminen ja aika, 2001
Heidegger, Martin Maailmankuvan aika, 2000
Hultkranz, Åke A Definition of Shamanism. Teoksessa Temenos Studies in Comparative Religion. vol. 9., 1973
Laine, Timo Maailman avautumisen syntyperät. Teoksessa Katseen tarkentaminen toim. Leena Kakkkori, 2003
Merleu-Ponty, Maurice Cezannen epäily. Taide-lehti 1/1993
Pentikäinen, Juha Samaanit ja samanismi. Teoksessa Samaanit.Tampereen museoiden julkaisuja. toim. Saloniemi, Marjo-Riitta
Sillman, Eeva Ajattelun ja todellisuuden ongelmasta Martin Heideggerin filosofiassa. Teoksessa Ajatuksen ja toiminnan tiet, Matti Juntusen muistokirja 1982
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti